Miksi perussuomalaiset kammoksuvat maahanmuuttajia?

Maahanmuuttajista on tulossa kevään vaalikeskustelun repivin teema. Vastakkain ovat muukalaiskammoa lietsovat perussuomalaiset ja avoimuutta puolustavat vihreät. Kolme suurinta puoluetta tempoilevat välimaastossa. 

Mistä johtuu, että maamuuttajista puhutaan juuri nyt? Turvapaikanhakijoiden määrä nousi reilusti vuoden 2007 pohjalukemista vuonna 2008 ja viime vuonnakin mutta on jälleen kääntynyt laskuun. Globalisaatio ja ihmisten vapaa liikkuminen ovat toki takaisesti lisänneet kansainvälisyyttä Suomessa, mutta tämänkään tuskin on yksin syy kiristyneeseen maahanmuuttokeskusteluun. 

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super teetätti TNS Gallupilla kesäkuussa kyselyn, jossa kartoitettiin suomalaisten mielipiteitä syrjäytymisestä. Siihen vastasi reilut 1 100 suomalaista. Tulokset kertovat perussuomalaisten kannattajien eroavan kahdessa kohdassa ratkaisevalla tavalla niistä, jotka ilmoittivat kannattavansa muita puolueita. 

Selvästi yli puolet (56%) perussuomalaisten kannattajista kertoi olevansa huolissaan taloudellisesta toimeentulostaan. Keskustan, kokoomuksen ja vihreiden kannattajista tämä huolestutti noin kolmasosaa, vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajista noin 40 prosenttia vastaajista. Perussuomalaisten kannattajat pelkäsivät myös muiden puolueiden kannattajia selvästi useammin sitä, että he itse syrjäytyisivät yhteiskunnasta. 

Tulokset kertovat siitä, että perussuomalaisten kannattajat ovat taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia. Huoli omasta toimeentulosta ja syrjäytymisestä kanavoituu muukalaiskammona. Kyse voi olla myös aivan konkreettisesti reviirikilpailusta. Heikoimmassa asemassa olevat maahanmuuttajat kilpailevat perussuomalaisten kannattajien kanssa samoista koulutus- ja työpaikoista sekä asunnoista. 

Sama asetelma on tuttu monista maista tv-sarjojen, elokuvien, tutkimusten, uutismedian ja omien kokemusten kautta. Ilmiössä ei ole mitään erikoista tai yllättävää. Kyse ei ole maahanmuuttajista, vaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta. 

Aikaisemmin maahanmuuttajien määrä oli toki vähäisempi, mutta olennaisempaa on se, että köyhyys ja syrjäytyminen olivat marginaalisia ilmiöitä Suomessa. 1990-luvun laman jälkeen tuloerot ovat kasvaneet ennätysmäisen nopeasti. Tämä näkyy suhteellisen köyhyyden lisääntymisenä sekä pitkäaikaistyöttömyyden yleistymisenä. Muukalaisvastaisuutta ruokkii se, ettei työtä riitä kaikille. Köyhät on jätetty kiistelemään rikkaiden muruista. 

Superin kysely kertoo, että syrjäytymisuhka on merkittävä yhteiskunnallisen luokkajaon peruste. Kyselyssä selvitettiin nimittäin myös sitä, mitkä olisivat suotavimmat keinoa torjua syrjäytymistä. Omalla kohdallaan syrjäytymistä pelkäävät ja syrjäytyneitä tuntevat pitivät esimerkiksi tuloerojen tasoittamista tärkeämpänä keinoja ehkäistä syrjäytymistä kuin muut vastaajat. He olivat myös selvästi enemmän huolissaan taloudellisesta toimeentulostaan. 

Maahanmuuttajavihamielisyys on osin yksi seuraus epäonnistuneesta sosiaalipolitiikasta. Ironista on se, että samat puolueet, jotka ovat rapauttaneet perusturvaa ja lyöneet laimin työllistämistoimia, osoittavat nyt ymmärrystä sille kiukulle ja kaunalle, jota ne ovat politiikallaan itse ruokkineet. 

(Julkaistu eri otsikolla kolumnina Vihreä lanka -lehdessä 20.8.2010)

Laiton tila

Peräsin aikaisemmin yhteistä painostusta, jotta hallitus saataisiin lopettamaan puolison tulojen tarveharkinta työmarkkinatuessa (ks. Kauhea tarveharkinta 31.8.2010). Viime päivinä asia onkin ollut  ansiokkaasti esillä useissa yhteyksissä. Nyt tulee lisää hiiliä uuniin.

Tarveharkinnasta säädetään työttömyysturvalaissa. Lain 7. pykälän mukaan “täysimääräisen työmarkkinatuen kuukautta kohden lasketusta määrästä vähennetään huoltovelvollisella 50 prosenttia siitä 6 §:n mukaisesti määrätystä tulojen osasta, joka ylittää 848 euroa kuukaudessa”. Nyt tulee tärkeä kohta. Saman pykälän lopussa todetaan: “Jos maan yleinen palkkataso ansiotasoindeksin perusteella arvioiden olennaisesti muuttuu, valtioneuvoston asetuksella säädetään 1 momentissa ja 6 §:ssä säädettyjen rahamäärien tarkistamisesta vastaamaan palkkatason muutosta.”

Pointtini on se, että edellisen kerran laissa mainittu tarkistus on tehty vuonna 2004. Vuoden 2004 ja 2010 ensimmäisen vuosineljänneksen tietojen pohjalta ansiotaso on noussut liki 26 prosenttia. Jos tarveharkintaa ei poisteta (mikä on varsinainen tavoite), tulorajaa on ainakin nostettava 26 prosentilla tai enemmän. Tämä ei olisi mikään perusturvan parannus, vaan laittoman tilan korjaus. 

Jos edes tulorajaa ei nosteta, oikeuskansleri voi hyvinkin joutua selvittämään, rikkooko hallitus budjettiesityksessä työttömyysturvalain 7. pykälän viimeistä momenttia.

Aavelaskusta tulossa haavelasku

Ex-kollegani Simo Sipola väitti 13 vuotta sitten antamassaan haastattelussa Ylioppilas-lehdelle, että Suomessa on kaksi ministeriötä, jotka onnistuvat johdonmukaisesti välttämään kriittistä keskustelua omista asioistaan. Toinen on  valtiovarainministeriö ja toinen puolustusministeriö.

Julkaisimme yhdessä vuonna 1994 kirjan Aavelasku-kirjan, jossa käsiteltiin kriittisesti Hornet-kauppoja. Hanke toteutettiin keskellä ankarinta lamaa ns. viipalointitaktiikalla. Hankkeesta päättäneiltä kansanedustajlta salattiin tieto hankkeen todellisista kustannuksista, jotka uitettiin tulevina vuosina pala palalta puolustusbudjetin sisälle erilaisina huolto-, koulutus- ja lisävartustelutilausvaltuuksina.

Vuonna 1998 Hornetin eli “tanssipaikan kauneimman naisen” valinneet ilmavoimien upseerit julkaisivat kirjan Haavelasku, jossa ei nimestä huolimatta viitattu sanallakaan kirjaamme Todellisuudessa se oli ilmavoimien puolustuspuhe, joka pyrki kumoamaan kritiikkiämme.

Menneisyys tuntuu toistavan itseään. MTV3:n uutiset kertoi tällä viikolla, että Hornet-hävittäjiä on alettu muuttaa torjuntahävittäjistä rynnäkköhävittäjiksi. Hävittäjät varustetaan ohjuksilla, satelliittipaikannusta hyödyntävillä täsmäohjattavilla pommeilla ja Yhdysvalloista hankittavilla liitopommeilla.

Jälleen kerran keskellä valtiotalouden kriisiä toteutettava uudistus maksaa kuulemma yli miljardi euroa.

Hävittäjät hankittiin alun perin ilmapuolustusta varten. Kyse oli torjuntahävittäjien uusimisesta.

Mihin Suomi tarvitsee rynnäkköhävittäjiä? Miksi juuri tällä hetkellä on järkevää käyttää yhteisiä varoja tälläiseen tarkoitukseen?

Ilmavoimat haluavat toki lentää parhailla koneilla ja ärjyimmillä aseilla, mutta yhden ammattiryhmän työkaluihin -- vai leikkikaluihin? -- ei pitäisi käyttää näin paljon veronmaksajien veroja – varsinkin, kun niiden paras ilo on siinä, ettei niitä tulla tarvitsemaan mihinkään hyödylliseen.

Nyt peli olisi vihellettävä poikki, muutoin ilmaupseereisen aavelaskusta tulee haavelasku, jota maksetaan loputtoman pitkään.

Kauhea tarveharkinta

Sain keskiviikkona kansalaiskirjeen. Eräs nainen kertoi ystävistäperheestään, joka oli seurannut 20 vuotta. Lyhyesti sanottuna kyse oli siitä, että äidin työhön meno oli syönyt lähes kokonaan isän työmarkkinatuen. Se oli aiheuttanut monenlaista hätää perheessä: rahapulaa, masennusta, riitoja. Kirjoittaja ihmetteli, miksi Suomessa on yhä tämä kauhea systeemi. Tarina oli aivan sama kuin Reko Lundánin koskettavassa näytelmässä Tarpeettomia ihmisiä (2003). 

Sata-komitea päättikin ehdottaa puolison tulojen tarveharkinnan poistamista. Perusteita poistamiselle on monta. Niistä tärkein on työnteon kannustavuus. Toisen puolison ansiotulot leikkautuvat lähes kokonaan pois toisen puolison (ja yhteisten) tukien pienentyessä.

Olen tämän jälkeen soitellut (lähinnä juuri kansalaispalautteen rohkausemana) aina silloin tällöin VM:ään kyselläkseni, miten asia etenee. Ei kuulemma etene. Tarveharkinnan poisto ei ilmeisesti sisältynyt edes STM:n omaan  budjettiehdotukseen. 

Katsoin perjantaina Kelan omasta tilastojärjestelmästä Kelastosta tarveharkinnan tilannetta maaliskuun lopussa (nämä ovat tuoreimmat tiedot). Tarveharkinta koski vajaata 6 000 ihmistä. Heistä lähes puolet oli ollut työttömänä oli 500 päivän ajan. Tarveharkinta osuus pahemmin naisiin kuin miehiin, erityisesti ikäryhmissä 25--29 -vuotiaat ja 60--64 -vuotiaat. 

Nyt tarvittaan yhteistä painostusta siihen, että budjettiriihessä vietäisiin läpi tarveharkinnan poisto! Myös VM:ssä on kyllä ymmärrystä sille, että köyhimpienkin (etenkin heidän!) työnteon kannustimia on parannettava. 

Eläköön Julian Assange!

Wikileaksin paljastamat yhdysvaltojen joukkojen Afganistanin tapahtumaraportit olivat samaan aikaan ällistyttävä ja luonnollinen vuoto. 

Ällistyttävä siksi, että sodan ensimmäinen uhri on aina totuus. Sotahistoria on sensuurin historiaa. Modernin ajan räikein manipulaatio onnistui Persianlahden sodassa, jonka Yhdysvaltojen armeija sai näyttämään lähes viattomalta videopeliltä. 

Wikileaksin War diary kertoo sodasta niin karusti kuin sotilaat siitä raportoivat. Lähes sensuroimaton kuva on raaka ja mieletön. Selatessani eilen illalla raportteja yömyöhään tunsin kuin olisin katsonut uudelleen The Hurt Lockeria, parhaan elokuvan Oscarin voittanutta kuvausta maavoimien raivaajaryhmästä (EOD-ryhmä, yksi sadoista raporteissa vilisevistä kirjanlyhellemistä) Irakin sodan aikana. 

Massivinen vuoto oli kuitenkin luonnollinen siksi, että moderni tekniikka on tehnyt sellaisen mahdolliseksi. Kukaan ei olisi voinut ennen mikrotietokoneiden aikaa kopioida ja kuljettaa yli 90 000 sivua salaisia asiakirjoja. Pelkästään niiden kuljettaminen olisi vaatinut kuorma-auton! 

Kiitos Julian Assangen perustaman Wikileaks-sivuston vuotaja saa kaksinkertaisen lähdesuojan. Myös tiedotusvälineiden on helpompi julkaista salaisia tietoja, kun vuotoa ei ole tehty suoraan niille itselleen. Assange on saanut jo lukuisia journalismipalkintoja. Lähivuosina hän voi olla ehdokkaana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.