Yksin asuvat slummiin

Yleistä asumistukea maksetaan ylisuuriin ja ylikalliisiin asuntoihin. Näin uutisoi Helsingin Sanomat vuoden alussa (3.1.11). Otsikko vahvisti asumistukea koskevia ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä – ikään kuin tuet olisivat korkeiden vuokrien syynä. Totuus on tietysti päinvastainen.

Asia on kuitenkin tärkeä, koska juuri nyt yksin asuvien – ja myös työssäkäyvien – köyhien tilanne uhkaa heikentyä dramaattisesti.

Köyhimmilläkin on viidenneksen omavastuu asumiskuluista, mikä lisää toimeentulotuen tarvetta. Suurempi ongelma on kuitenkin se, ettei tuki ulotu enää kohtuukokoisiin ja -hintaisiin asuntoihin. Ankarat normit sanelevat sen, että tukea maksetaan ”ylisuuriin” ja ”ylikalliisiin” asuntoihin.

Todellisuudessa asumistuen saajat asuvat ahtaasti ja halvalla. Kaikkein pienituloisimmilla asumisen puutteita paikataan toimeentulotuella. Kela ja sosiaalivirasto tulkitsevat eri tavalla sitä, mikä on kohtuullista asumista: toimeentulotukea myönnetään suurempiin ja kalliimpiin asuntoihin kuin asumistukea. Tämäkin kertoo siitä, että normit ovat pielessä.

Toimeentulotuessa kyse ei ole pienistä summista. Esimerkiksi Helsinki käytti vuonna 2009 asumiskuluihin noin 25 miljoonaa euroa toimeentulotukea. Toimeentulotuki nosti asumistukea viidenneksellä. Tämä on tuen saajaa kohden noin reilut 50 euroa kuukaudessa.

Tähän mennessä valtio on maksanut puolet ”perustoimeentulotuesta”, johon luetaan myös toimeentulotuesta maksetut asumiskustannukset. Sosiaaliturvan uudistamista pohtinut Sata-komitea esitti, ettei näin olisi enää jatkossa eli, että kunnat vastaisivat itse kokonaan asumiskustannuksiin käyttämistään rahoista.

Valtiovarainministeriö haluaa saada mahdollisimman monet asumistuen saajat kuntien ja yleishyödyllisten yhteisöiden vuokra-asuntoihin ja pois vapailta vuokramarkkinoilta. Kun valtio ei enää maksaisi osuuttaan kohtuullisiin asumiskustannuksiin myönnettävästä toimeentulotuesta, kunnille syntyisi voimakas kannuste ohjata nämä kaikkein köyhimmät sosiaalisiin vuokra-asuntoihin.

Käytännössä tämä tarkoittaa vuokra-slummien ruokkimista. Valtiovarainministeriö levittäisi näin eriarvoisuutta entistä rajummin myös asumiseen. Samalla pääkaupunkiseudun kunnista ja ehkä muistakin suuremmista kaupungeista ajettaisiin ulos pienituloiset palkansaajat, jotka eivät enää voisi saada edullisempia kaupunkien vuokra-asuntoja ja joilla ei olisi vaaraa hankkia asuntoa vapailta markkinoilta.

Sata-komitean esitys uudesta yksinkertaisemmasta asumistuesta suuntaa tukea aikaisempaa enemmän lapsiperheille eli yksin asuvien tuet pienenevät. Kuitenkin esimerkiksi Helsingissä lähes neljä viidestä asumiskustannuksiin toimeentulotukea saavasta asuu yksin. Lisäksi nämä henkilöt asuvat tällä hetkellä muita kotitalouksia useammin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Valtiovarainministeriö pakottaisi siis slummien asukkaiksi yksin asuvia köyhiä.

Asumistuki kannattaisi jatkossa porrastaa siten, ettei kaikkein köyhimmillä olisi omavastuuta. Tämä vähentäisi toimeentulotuen tarvetta. Myös perusturvaa olisi nostettava. Lisäksi asumistuen omavastuu kannattaisi ilmoittaa tuloihin sidottuna prosenttina. Tämä estäisi myös tukien valumista vuokriin.

Älä alistu! – tartu haasteeseen

Nuotta-lehden Älä alistu! –kampanja ei ole mikään nuorten ideoima pikkutempaus, vaan ruutitynnyriin tietoisesti heiketty roihu. Kampanjan ideana on uskotella, että homoseksuaalisuus on Raamatun vastaista ja ettei nuorten tulisi hyväksyä tästä syystä homoseksuaalista identiteettiä vaan “eheytyä” heteroiksi. Kyse on syrjinnästä, ihmisarvon loukkauksesta ja Jeesuksen sanoman vääristämisestä.

Nuotta mainostaa itseään Suomen vanhimpana ja suurimpana kristillisenä nuortenlehtenä. Sitä julkaisevat Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Kansanlähetys sekä OPKO. Kampanjan taustalla ovat lisäksi Suomen Luther-säätiö, Suomen Raamattuopiston Nuorisotyö ja Patmos Lähetyssäätiö. Järjestöt edustavat selkeää vähemmistöä kirkosta, mutta toimivat kyllä ainakin osittain sen sisällä.

Otan haasteen vastaan, sillä seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat itselleni tärkeä kysymys. Minusta tässä on kyse samasta asiasta kuin orjuuden lopettamisessa, rasismin kitkemisessä ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä. Asetelman voi muotoilla myös näin: Kuinka pitkään rasisteja voi sietää muuttumatta itse rasistiksi? Kuinka pitkään valtiossa ja kirkossa voidaan sallia homofobiaa ennen kuin se muuttuu (tai jää) ainakin hiljaisesti sallituksi?

Suomen kansalaisena ihmettelen, että julkisilla varoilla tuetaan homoseksuaalien syrjintää lietsovia tahoja. Kyse on muun muassa kehitysyhteistyömäärärahoista ja opetusministeriön hallinnonalan määrärahoista. Esimerkiksi Suomen Raamattuopisto on yksi Diakonia-ammattikorkeakoulun omistajista ja vuokranantajista. Tuki on lopetettava.

Evankelisluterilaisen kirkon jäsenenä ihmettelen, että näille Jeesuksen sanomaa vääristeleville tahoille ohjataan kirkollisverovaroja muun muassa seurakuntien avustuksina ja niille kerätään kolehteja. Toivon, että kaikki ne luottamushenkilöt, jotka haluavat toivottaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tervetulleiksi seurakuntien toimintaan ja työhön, pyrkivät karsimaan seurakuntiensa yhteyksiä Älä alistu –kampanjan tukijoihin.