Käsittämätön asuntokauppa

Kirkkoa on haukuttu monelta suunnalta, muttei sen taloudenpidosta. Seurakunnat ovat hoitanee mallikkaasti kirkollisveroilla kerättyjä varoja niin nousu- kuin laskukausinakin. Yhteisten varojen turvallinen ja tuottava sijoittaminen on ollut kunnia-asia.

Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston tuore päätös ostaa Lauttasaaren uudelle kirkkoherralle 900 000 euron arvoinen virka-asunto on erittäin ikävä poikkeus.

Kirkon arvoihin kuuluu kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus. Lauttasaaresta olisi ollut saatavissa puolet halvempia asuntoja. Kyseisen asunnon hankinta oli mitä ilmeisimmin kohtuutonta ylellisyyttä.

Päätös ei ollut myöskään oikeudenmukainen muita yhtymän työntekijöitä kohtaan. Nettikeskusteluissa on aiheellisesti kysytty, saako jokainen Helsingin kirkkoherra itselleen miljoona-asunnon, jos osaa pyytää. On toki tärkeää, että kirkkoherra asuu seurakuntansa alueella, mutta eikö olisi tärkeää, että myös diakoniatyöntekijöillä ja lastenohjaajilla olisi sama mahdollisuus?

Kirkkoherra on itse yrittänyt puolustautua väittämällä, ettei asunnon hankintaan ole käytetty verovaroja. Tämä ei pidä paikkaansa. Rahat ovat seurakuntayhtymässä yhteisiä. Seurakuntayhtymä ei ole tietenkään mikään sijoitusyhtiö, vaan kaikki varat on tarkoitettu vain ja ainoastaan seurakuntayhtymän toimintaan.

Mikäli kirkkoherra on itse osallistunut päätöksen valmisteluun, tämä skandaali on aivan eri luokkaa kuin Helsingin sosiaalijohtajan kalustohankinta. Kirkkoherra maksaa lehtitietojen mukaan asunnostaan vuokraa vain puolet tai ehkä vain kolmasosan markkinavuokrasta. Mikäli verottaja ei puutu järjestelyyn, tämä tarkoittaa 2000, jopa 4000 euron ylimääräistä ”palkankorotusta”.

Tämänkaltaisen oman edun pyynnin ei pitäisi mennä läpi missään julkisessa toiminnassa. Seurakuntayhtymän luottamushenkilöt ovat mitä ilmeisimmin epäonnistuneet tehtävässään valvoa seurakuntalaisten yhteisten varojen tarkoituksenmukaista käyttämistä.

Sumuisten vuorten jättiläiset

Vuonna 1905 yhdysvaltalainen poliitikko William Kent ja hänen vaimonsa Elizabeth Kent ostivat maatilkun eräältä kiinteistöyhtiöltä noin 20 kilometriä pohjoiseen San Franciscon kaupungista. Tuolla vaikeakulkuisella alueella kasvoi yhä rannikon punapuita, jotka aikoinaan olivat reunustaneet kapealla sumukaistaleella koko Tyynen valtameren rannikkoa. Metsäteollisuus oli kuitenkin tuhonnut puut liki sukupuuttoon. Kentit halusivat suojella punapuita ja vuoria, joilla ne kasvoivat.

Kolme vuotta myöhemmin presidentti Theodore Roosevelt julisti kansallismonumentiksi, jonka hän halusi nimetä Kentien mukaan. Nämä kuitenkin kieltäytyivät kunniasta ja halusivat nimetä alueen luonnonsuojelija John Muirin mukaan. Siitä tuli Muir Woods National Monument. Tuolla nimellä miljoonat turistit tuntevat tämän uskomattoman luonnonpuiston, josta tuli San Franciscon lähiseudun suosituimpia nähtävyyksiä Golden Gate sillan rakentamiseen jälkeen vuonna 1937.

Metsä vetää hiljaiseksi. Maisema on kuin sadusta. Tyynen valtameren sumut pitävät metsän tasaisen kosteana. Missään en ole nähnyt noin jylhiä puite. Pisimmät ovat yli satametrisiä. Palot ovat runnelleet puita niin, että runkojen sisään voi piiloutua.

Kävin metsässä ensimmäisen kerran vuonna 1993 veljeni kanssa ja muistan ikävöineeni keskimmäistä poikaani, joka oli tuolloin vain muutaman kuukauden ikäinen. Nyt vuoden alussa pääsin uudellen Muir Woodsiin saman pojan kanssa. Nyt syyskuussa olimme pienellä vaelluksella metsässä kahden nuorimman poikani kanssa.

Yksi puiston pysähdyttävimmistä paikoista on jättiläismäisten ympäröimä katedraali, jossa on pieni muistolaatta. Tuolla paikalla San Franciscoon YK:n peruskirjaa laatimaan ja allekirjoittamaan kokoontuneet 50:n maan edustajat viettivät hiljaisen hetken toukokuussa 1945 presidentti Franklin Rooseveltille, joka oli kuollut vain muutamia viikkoja ennen kuin hänen oli määrä avata YK:n perustamiskokous. Ehkä hekin tunsivat itsensä pieniksi tuossa metsässä?

Vanhimmat puut ovat yli tuhat vuotta vanhoja. Ne eivät olleet saavuttaneet edes keski-ikää Kolumbuksen tullessa Amerikkaan. Itse asiassa puut ovat samoja, joita oli jo dinosaurusten aikana. Ne ovat selvinneet kaikesta mitä kymmenien miljoonien vuosien kuluessa on tapahtunut: ilmaston muutoksista, mannerlaattojen liikkeistä, maanjäristyksistä. Ne ovat todistaneet myös ihmislajin syntymän! Punapuiden menestyksen salaisuus on, että ne pystyvät lisääntymään paitsi siementen myös versojen avulla.

William ja Elizabeth Kentin ansiosta voidaan sanoa, että punapuut ovat selvinneet – vaikkakin vain muutamina runkoina aikaisempaan verrattuna – myös ihmislajin kehityksestä.

Lisää hiekkaa pikavippeihin

Suomessa tuli tämän vuoden helmikuussa voimaan lainmuutoksia, joiden tavoitteena oli vähentää pikaluotoista aiheutuvia ongelmia ja suitsia luottoja tarjoavien yritysten toimintaa.

Nykyään pikaluottofirmojen on ilmoitettava luoton todellinen vuosikorko, pidättäydyttävä myöntämästä pikaluottoja öisin, todennettava luotonsaajan henkilöllisyys ja noudatettava kohtuutta viivästyskoroissa. Ensi joulukuusta alkaen kaikilta pikaluottoja tarjoavilta yrityksiltä vaaditaan rekisteröitymistä ja hyvää luotonantotapaa.

Uusimpien luottohäiriö- ja korkotietojen valossa on selvää, ettei lainsäädäntö ole ainakaan vielä johtanut toivottuun tulokseen. Kuluttajaliiton johtava lakimies vaatikin hiljattain pikaluottojen kieltämistä kokonaan.

Kirkon diakoniatyöntekijät huolestuivat vuonna 2006 uusista asiakkaista, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin vakuudettomien pienlainojen vuoksi. Erityisesti nuoret käyttivät pikaluottoja ruokaan, vanhoihin velkoihin, rahapeleihin ja päihteisiin.

Säätelemätön pikaluottobisnes ja sen voitot kasvoivat räjähdysmäisesti. Vuonna 2008 myönnettiin yli miljoona pikaluottoa, joiden lainasumma kohosi yhteensä noin 190 miljoonaan euroon. Tämä näkyi myös kihlakunnanvoutien ja ulosottomiesten työssä.

Yksi syy pikaluotottamisen laajenemiseen on, ettei pikaluottofirmojen maksettavaksi tule toimintansa todellisia kustannuksia. Todelliset kustannukset vyöryvät veronmaksajille toimeentulotukena sekä perintä- ja oikeudenkäyntikuluina – ja myöhemmin syrjäytymisen kustannuksina, kun julkinen valta menettää verotuloja ja järjestää palveluja.

Pikaluottojen ongelmista raportoitiin laajasti kesän 2006 jälkeen, mutta vasta lokakuussa 2007 oikeusministeriö asetti työryhmän valmistelemaan pikaluottoihin liittyvän lainsäädännön muuttamista.

Työryhmän kokoonpano oli valitettava esimerkki siitä, miten oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee. Hallitusohjelmassa oli luvattu ehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä, ja tavoite oli korostetusti esillä myös lasten ja nuorten hyvinvoinnin politiikkaohjelmassa. Marraskuussa 2008 valmistuneessa työryhmän mietinnössä ei kuitenkaan mainittu sanallakaan köyhyyttä tai syrjäytymistä pikaluottojen ottamisen syynä tai seurauksena.

Työryhmältä jäi oivaltamatta kaikkein tärkein sääntelyn peruste: pikaluottoyhtiöt keräävät voittoja ihmisten hädällä ja ymmärtämättömyydellä. Tämä näkyi myös ryhmän ehdotuksissa. Tuloksena oli lähinnä teknisiä muutoksia kuluttajansuojalakiin, korkolakiin ja rikoslain kiskontapykäliin.

Nyt pikaluottotoimintaa voi hyvällä syyllä kutsua laillistetuksi rosvoukseksi. Viime vuonna alan markkinajohtaja teki 9,5 miljoonan liikevaihdolla 5,9 miljoonan tuloksen. Kymmenen suurimman yhtiön voittoprosentti oli keskimäärin lähes 40. Aikaisemmin vastaaviin tuottoihin lienee päästy vain laittomalla rahan lainaamisella yksityisille.

Kyse on ketjusta, jossa luottotappiot paikataan sillä, että maksuhäiriömerkinnän saaneiden tilalle hankitaan aggressiivisella markkinoinnilla uusia hädänalaisia tai ymmärtämättömiä asiakkaita. Firmojen tulokset antavat osaltaan vastauksen myös siihen, onko pikaluotoissa kyse kiskonnasta vai ei.

Kiskontapykälän muutos ei ole ainakaan vielä kohtuullistanut korkoja. Heinäkuussa tehdyn vertailun mukaan 50 euron pikaluoton vuosikorko voi olla yli 3 000 prosenttia.

Käräjäoikeuksien yksipuolisista tuomioista johtuvat luottohäiriömerkinnät lisääntyivät vuoden ensimmäisellä puoliskolla 12 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Merkinnät aiheutuvat usein alle 300 euron saatavista. Pikaluottojen velkominen ruuhkauttaa edelleen käräjäoikeuksia.

Pikaluottojen ongelma on sama kuin niiden suosion syy: luoton ottamisen helppous. Tämä vetoaa erityisesti nuoriin ja muihin sellaisiin ryhmiin, jotka eivät pysty arvioimaan riittävästi velanoton seurauksia.

Ainoa keino puuttua ongelmiin on heittää lisää hiekkaa rattaisiin. Jos pikaluottojen myöntämistä ei voida kieltää kokonaan, sääntelyllä olisi puututtava selvästi nykyistä rajummin luoton ottamisen helppouteen.

Julkaistu HS:n vieraskynä -palstalla 1.9.2010 otsikolla Lainmuutos ei ole hillinnyt pikavippibisnestä