Osallistuin itse ohjelmaneuvotteluihin hyvinvointiryhmässä, jossa käsiteltiin perusturvaa. Pohdimme huolellisesti, miten vaikeassa taloustilanteessa niukat varat voitaisiin kohdentaa kaikkein tehokkaimmin köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Monet perusteelliset tutkimukset osoittivat, että niin kutsuttujen ensisijaisten etuuksien – eli työttömyyden, työkyvyttömyyden, sairauden, lapsen hoidon ja korkean iän perusteella maksettujen vähimmäismääräisten tulonsiirtojen – saajista nimenomaan työmarkkinatuen saajat (nuoret, pitkäaikaistyöttömät ja työttömyyskassoihin kuulumattomat) joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen.
Noin kolmannes työmarkkinatuen saajista täydentää toimeentulotuella. Työmarkkinatuen tuntuva korotus päästäisi tuhannet henkilöt ja perheet irti toimeentulotuesta.
Karu totuus perusturvan korottamisen vaihtoehdoissa oli kuitenkin se, että kaikkein köyhimmät eivät saisi mitään perusturvan nostamisesta. Monet esimerkiksi pääkaupunkiseudun pitkäaikaistyöttömät ja monilapsiset köyhät perheet jäisivät edelleen toimeentulotuen varaan. Perusturvan korotus näkyisi vain siinä, että toimeentulotuki pienenisi samalla summalla kuin perusturva nousisi.
Toimeentulotuki ei ole etuus siinä missä esimerkiksi työmarkkinatuki. Kyse on täydentävästä tulosta, joka maksetaan muiden tulojen ja toimeentulotuessa hyväksyttävien menojen erotuksena. Jos muut tulot nousevat, toimeentulotuki pienenee vastaavasti. Siinä missä työmarkkinatukea maksetaan pääsääntöisesti koko työttömyysajalta, toimeentulotuki myönnetään yleensä kuukaudeksi kerrallaan.
Toimeentulotuesta on tullut Suomessa 1990-luvun alun laman jälkeen eräänlainen kuntien maksama ”perustulo”. Tilapäiseksi kriisiavuksi tarkoitetusta tukea saadaan nykyisin yhä useammin koko vuoden ajan. Syynä ei ole vain korkea työttömyys ja alhainen työmarkkinatuki, vaan ennen muuta asumisen kallistuminen. Huomattava osa toimeentulotuesta käytettään paikkaamaan asumistuen jättämiä aukkoja.
Toimeentulotuen perusosan nostamista puolsi myös se, että tuen taso on jäänyt jälkeen tosiasiallisista elinkustannuksista. Esimerkiksi kansaneläkkeisiin on tehty säännöllisiä tasokorjauksia (viimeksi tätä keväänä takuueläkkeen muodossa). Toimeentulotukinormia ei ole korotettu.
Samaan aikaan vallitseva elämäntapa on muuttunut. Osallistuminen yhteiskuntaan vaatii nyt sellaisia varoja, joita 20 vuotta sitten ei osattu aavistellakaan. Kyse on muun muassa nettiliittymän ja matkapuhelinten kustannuksista. Myös ruokailutottumukset ovat muuttuneet: keskiluokka hankkii arkipöytäänkin nyt sellaisia aterioita – esimerkiksi lohta ja kokolihaa – jotka aikaisemmin kuuluivat vain juhlallisempiin hetkiin. Köyhät eivät ole päässeet mukaan tämänkaltaisen elintason kohoamiseen.
Mutta olisiko toimeentulotuen nostaminen sittenkään oikea keino auttaa torjua köyhyyttä ja syrjäytymistä? Sosiaalipolitiikan kielellä toimeentulotuen korotus on sikäli ongelmallinen, että se vääristää sosiaaliturvajärjestelmän rakennetta ja korostaa viimesijaisen turvan merkitystä ensisijaisen turvan kustannuksella.
Yksinkertaisesti sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että toimeentulotuki kyykyttää köyhiä. Heidän on paitsi luovuttava omaisuudestaan myös selostettava piinallisen yksityiskohtaisesti ja säännöllisesti taloustilannettaan sosiaalityöntekijöille. Sukulaisten ja ystävien lahjoitukset vähennetään toimeentulotuesta – samoin valtaosa pienimmistäkin ansiotuloista, mikä lannistaa toimeentulotuen saajia itse pyrkimästä tilanteensa parantamiseen.
Köyhimpien tilanteen helpottaminen yksinomaan toimeentulotukea nostamalla olisi toki tuonut lisää rahaa kaikkein köyhimmille, mutta samalla se olisi kasvattanut kyykytettyjen ja lannistettujen joukkoa. Valintaa olisi voinut pitää jopa perustuslain vastaisena.
Perusturvan perustuslaillisena ideana on taata toimeentulo jo sillä perusteella, että henkilö on työtön, sairas, työkyvytön, hoitaa lasta tai on ikääntynyt – ei tarvita omaisuuden myymistä eikä tiliotteiden näyttämistä. Toimeentulotukea ei lueta osaksi perusturvaa, jossa mainitut syyt turvaavat lain perusteella toimeentulon.
Hallitusohjelmassa päädyttiin korottamaan työttömien perusturvaa suuremmalla summalla kuin toimeentulotukea. Samalla asumistukea parannettiin. Molempien toimien ajatuksena on vähentää köyhien kyykyttämistä.
Asumistuen nosto tarkoittaa sitä, ettei perusturvan korotusta imuroida pois niiltä työttömiltä, jotka saavat asumistukea. Asumistuki paranee myös muilla pienituloisilla työttömillä ja palkansaajilla. Samalla asumistuessa siirrytään yksinkertaisempaan malliin, jossa tuen saajien valinnan vapaus kasvaa: tuen saajat voivat itse päättää asuako kalliimmassa mutta pienessä vaiko halvemmassa mutta suuressa asunnossa.
Karkeasti arvioiden hallitusohjelma parantaa yksin asuvan toimeentulotuen saajan tilannetta noin 25 eurolla kuukaudessa. Toisin kuin julkisuudessa on esitetty veronkorotusten vaikutukset hintoihin eivät heikennä toimeentulotuen saajien taloudellista tilannetta. Toimeentulotukinormi on sidottu hintaindeksiin. Siinä missä verot korottavat hintoja, toimeentulotuki nousee hintojen mukana – tosin jälkikäteen. Hallitusohjelmassa luvattu kuuden prosentin korotus ja korotus yksinhuoltajille tulevat inflaatiotarkistuksen päälle ensi vuoden alussa.
Yksinäisen työttömän perusturvan saajan käteen jäävät tulot nousevat noin 90 eurolla, missä on otettu huomioon pienituloisimpien verotuksen keventyminen perusvähennyksen korotuksen ansioista.
Äärimmäisen tarkasti tarveharkintainen toimeentulotuki voi vähitellen palautua alkuperäiseen tarkoitukseensa eli tilapäiseksi kriisiavuksi. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että perusturvaa kehitetään myös jatkossa. Yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää on avata heikoimmassa asemassa oleville uusia mahdollisuuksia työmarkkinoilla.
Heikki Hiilamo
Tutkimusprofessori, Kansaneläkelaitoksen tutkimusosasto
(julkaistu editoituna Aamulehdessä 8.7.2011)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti