Winchesterin talo

Oliko talo hänen suurin unelmansa vai pahin painajaisensa? Näin mainostetaan yhtä maailman kummallisinta nähtävyyttä. Kyse on Sarah Winchesterin talosta.

Yhdysvalloissa Conneticutin osavaltiossa asuneen Sarahin ainoa lapsi menehtyi viiden viikon ikäisenä. 15 vuotta myöhemmin kuoli hänen miehensä, joka oli Winchesterin kivääritehtaan omistaja ja johtaja.

Masennuksesta kärsinyt 41-vuotias Sarah meni tapaamaan Bostonissa meediota. Meedion mukaan Winchesterin kiiväärien surmaamien ihmisten henget tappoivat Sarahin tyttären ja miehen ja hänen vuoronsa olisi seuraavana, jos hän ei tyynnyttäisi henkiä meedion neuvomalla tavalla.

Kiväärin surmaamista vainajista ei ollut pula. Sarjatuleen pystyvä kivääri tunnettiin nimellä “ase, joka voitti lännen”, ja se oli kaatanut tuhansia intiaaneja ja sisällissodan sotilaita.

Meedio neuvoi Sarahia muuttamaan länteen ja tyynnyttämään henkiä rakentamalla heille upea talo. Niin kauan kuin talon rakentaminen jatkuisi Sarah olisi turvassa. Rahasta ei ollut pulaa, sillä Sarah oli perinyt miehensä ja samana vuonna kuolleen anoppinsa osakkeet kivääritehtaassa.

Vuonna 1884 Sarah löysi keskeneräisen maalaistalon Santa Claran laaksosta kolme mailia länteen San Josesta. Ja hän aloitti rakentamisen.

Yli 38 vuoden aikana talon tehtiin yksi kerrallaan yhteensä 160 huonetta, 2 000 ovea, 10 000 ikkunaa (Empire State Buildingissä on ”vain” 6 500 ikkunaa), 47 takkaa, 13 makuuhuonetta ja kuusi keittiötä.

Tuloksena oli valtavan labyrintti. Ei ihme, että turistikierroksen alkaessa vierailijoita varoitetaan jättäytymästä ryhmästä, sillä vaarana on ettei heitä enää löydettää! Juuri näin oli tapahtua Sarah Winchesterille Kalifornian suuressa maanjäristyksessä vuonna 1906. Palvelijoilta kesti monta tuntia löytää emäntänsä ja pelastaa romahtaneiden rakenteiden vangitsema nainen.

Sarahin saapuessa alue oli lähes luonnontilassa. Piilaakson vaurastumisen myötä aluetta aikanaan hallinnut talo on jäänyt erään parkkipaikan kulmaan. Alue on täynnä leveitä autoteitä ja erilaisia ostoskeskuksia.

Viereisessä Winchester Bulevardin Santana Rowin ostosparatiisissa on muun muassa 26 erilaista naistenvaatekauppaa, 17 kenkäkauppaa ja 35 ruokapaikkaa. Kyse erilaisten tavaratalojen ryppäästä, jossa jokaisella on oma parkkipaikkansa. Ne ovat tarpeen, sillä sokkeloisten talojen välillä on vaikea liikkua jalkaisin.

Ylenpalttisuus saa miettimään, onko tarvitaanko kaikkia näitä tavaroita – vai olisiko elämällä jokin toinen ja tärkeämpi merkitys kuin uusien tavaroiden haaliminen tai loputon talon rakentaminen. Mikä elämässä on oikeasti tärkeää?

Mainoksen mukaan Sarah Winchesterin talo on kaunis mutta kummallinen. Kauneudesta voi olla montaa mieltä. Voi vain kuvitella, miten sokkoloinen, pimeä ja ahdas on talo, jota rakennetaan vuodesta toiseen huone kerrallaan. Rakentamisesta rakentamisen vuoksi kertoo myös se, että talossa on kattoon törmääviä rappusia, ovia pudotukseen, ikkunoita seiniin.

On vaikea ymmärtää, mihin muuhun Sarah olisi tarvinnut huoneita kuin henkien miellyttämiseen. Hänelle oli vain yksi yövieras, sisaren tytär. Sarahin väitettiin vaihtavan maakuuhuonetta joka yö hämätäkseen pahoja henkiä.

Sarah Winchesterin kuoltua vuonna 1927 hänen kassakaappinsa avattiin suurten odotusten vallitessa. Aarretta ei löytynyt – vain muutamia henkilökohtaisia esineitä, joiden joukossa oli pieni vaaleanpunainen rasia ja lehtileike New Havenin sanomalehdestä. Leike oli osastosta kuolleita: “tässä kaupungissa kesäkuussa 1866. Annie Pardee, William Wirt Winchesterin ja Sarah L. Winchester tyttövauva.” Rasiassa oli tytön kiharoita.

Erobuumin taustaa

HS-raati kysyi, pitäisikö kirkon luopua vihkioikeudesta. Vastaukseni oli kielteinen seuraavilla perusteilla:

Vihkioikeudesta luopuminen pysäyttäisi tuskallisen hitaan, mutta kuitenkin etenevan prosessin homoliittojen hyväksymiseksi kirkossa. Se olisi kädenojennus konservatiiveille. Sitä paitsi kirkolla ei ole enää monopolia vihkimiseen, vaan kirkkovihkiminen on vaihtoehto siviilivihkimiselle.

Aikaisemmin sisältä ja nyt sivusta katsoen erobuumissa on kyse siitä, että kaavoihin kangistuneen ja kirkon johtoa myöten valitettavan yleisen teologian mahdottomuus vihdoin paljastuu -- kuin keisarin uudet vaatteet -- suurelle yleisölle.

Piispojen on turha puhua ruokaturvasta tai maailman köyhistä tai ylipäätään tavoitella laajempaa kantavuutta, mille tahansa hyvää elämää koskeville kannoilleen, jos he samaan aikaan tosiasiallisesti syrjivät ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Tämä sotii yksinkertaistakin moraalitajua vastaan -- ja vie pohjan kirkon sanoman uskottavuudelta.

Konservatiivit yrittävät väistää keskustelun sanomalla, että kyse on vain pienestä vähemmistöstä ja pienestä kysymyksestä ja että kirkon toiminnan ydin on muualla. Tämä ei ole totta. Kyse on kaikkein tärkeimmästä eli siitä miten Raamattua luetaan: onko se lakikirja vai kertomus armosta ja myötätunnosta.

Erobuumi osoittaa myös, miten jäykkä ja vanhentunut on kirkon hallinto. Homokantaa on pyöritetty jo vuosia erilaisissa toimikunnissa ja työryhmissä. Valmisteluun on käytetty miljoonia euroja kirkollisveroja. Lopputulos on edelleen epävarma. Varmaa on se, että rintamalinjat alkavat nyt jyrkentyä ja taistelu kirkosta koventua.

Yhteiskunnan kahtiajako ruokkii muukalaisvihaa

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super julkaisi heinäkuussa TNS Gallupilla teettämänsä kyselyn, jossa kartoitettiin suomalaisten kokemia uhkia.Eniten suomalaiset olivat huolissaan vakavasta sairastumisesta, rikollisuudesta ja omasta toimeentulostaan.

Yhteiskunnallinen syrjäytyminen huolestutti joka viidettä vastaajaa, ja syrjäytymisestään huolestuneet vastaajat kokivat muutenkin enemmän uhkia. Heitä askarrutti erityisesti työpaikan pysyvyys, taloudellinen toimeentulo ja uuden työpaikan löytyminen mahdollisen työttömäksi jäämisen jälkeen.

Perussuomalaisten kannattajat erottuivat selvästi muiden puolueiden kannattajista. Yli puolet (56 prosenttia) perussuomalaisten kannattajiksi ilmoittautuneista kertoi olevansa huolissaan taloudellisesta toimeentulostaan. Keskustan, kokoomuksen ja vihreiden kannattajien keskuudessa oma toimeentulo huolestutti noin kolmasosaa vastaajista.

Vasemmistoliiton ja Sdp:n kannattajista noin 40 prosenttia oli huolissaan toimeentulostaan.Perussuomalaisten kannattajat pelkäsivät myös muita useammin syrjäytyvänsä yhteiskunnasta. Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kannattajat arvelivat lisäksi muita useammin kohtaavansa vaikeuksia päästä nykyistä työtä vastaavaan tehtävään mahdollisen työttömäksi jäämisen jälkeen.Syrjäytymisen pelko on kytköksissä taloudelliseen asemaan.

Yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen on edennyt huolestuttavalla vauhdilla 20 viime vuoden aikana. Edellisen laman jälkeen vahvistuneen kannustamisen ideologian mukaan perusturvaa ei ole muka voitu parantaa, koska se houkuttelisi ihmisiä – etenkin alaluokkaa – laiskottelemaan.

Tuloerot ovat nyt samalla tasolla kuin 1970-luvun alussa. Reaalitulot kasvoivat suhteellisesti 1970- ja 1980-luvuilla sitä enemmän, mitä alempaan tuloryhmään ihmiset kuuluivat.1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kehitys oli täsmälleen päinvastainen – huipputuloisten eli tulonsaajien ylimmän prosentin tulot tosin kasvoivat moninkertaisesti muihin verrattuna. Samaan aikaan tuloryhmien väliset terveys- ja kuolleisuuserot ovat kasvaneet hälyttävästi.

Yllättävän vähän huomiota saanut Superin kysely todistaa luokkajaon paluusta. Sen perusteella voidaan päätellä, että perussuomalaisten kannattajat ovat taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia.Yhteiskunnan eriarvoistuminen kanavoituu nyt perussuomalaisten – ei vasemmiston – kannatukseen.

Kyse lienee paljon suuremmassa mittakaavassa samasta ilmiöstä, joka nosti Tony Halmeen eduskuntaan Itä-Helsingin köyhien lähiöiden äänillä.Perussuomalaisten kannatuksen nousu ja kasvava maahanmuuttajavihamielisyys on kytketty julkisuudessa toisiinsa.

Ulkomaalaisvihamielisyyden nousun syitä saatetaan kuitenkin etsiä väärästä suunnasta, jos sitä selitetään yksinomaan globalisaatiolla ja ihmisten lisääntyneellä kansainvälisellä liikkuvuudella.

Maahanmuuttajien määrä Suomessa on nyt suurempi kuin esimerkiksi vuonna 1990, mutta köyhyys ja syrjäytyminen paljon yleisempiä ilmiöitä kuin 20 vuotta sitten, ennen edellistä lamaa. Tuolloin töitä oli tarjolla paljon, ja köyhäkin saattoi viettää kunniallista elämää.

Nyt muukalaisvastaisuutta ruokkii se, ettei työtä riitä kaikille. Jakomäki-ilmiö eli toivottomuuden, näköalattomuuden ja työttömyyden kolmiyhteys on laajentunut ja levinnyt. Köyhät on pantu kiistelemään rikkailta jääneistä muruista.

Maahanmuutosta puhuttaessa keskustelun osapuolten todellisuudet eivät kohtaa. Ahtaassa vuokra-asunnossa elävä pienipalkkainen, pitkäaikaistyötön tai pelkkää kansaneläkettä saava ihminen puhuu erilaisista maahanmuuttajista kuin omassa elämänpiirissään ulkomaalaisia kohtaava yliopisto-opiskelija tai koulutettu ammattilainen.

Vaikeassa asemassa elävät kokevat ulkomaalaiset herkemmin uhaksi hyvinvoinnilleen kuin hyväosaiset, joille maahanmuuttajista saattaa olla helposti osoitettavaa hyötyä.Lyhyellä aikavälillä kyse voi olla myös aidosta reviirikilpailusta.Heikoimmassa asemassa olevat maahanmuuttajat kilpailevat perussuomalaisten kannattajien kanssa samoista koulutus- ja työpaikoista sekä asunnoista Tärkeää on kuitenkin huomata, ettei tämä johdu maahanmuuttajista, vaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta.

Maahanmuuttajavihamielisyys on yksi seuraus epäonnistuneesta sosiaalipolitiikasta. Ratkaisu tilanteeseen ei ole tietenkään se, että osoittaisimme ymmärrystä syrjäytymisuhkaa kokevien suomalaisten ulkomaalaisiin kohdistuvalle kiukulle ja kaunalle – meidän ei pidä sulkea rajoja ja entisestään heikentää maahanmuuttajien asemaa. Olennaisinta on parantaa tällä asuvien heikoimmassa asemassa olevien asemaa, olivatpa he syntyperäisiä suomalaisia tai maahanmuuttajia.

Julkaistu HS:n sunnuntaidebattina 10.10.2010

LA:n kulissien takana

Los Angeles on tv-sarjojen ja elokuvien luoma haaveiden kaupunki. Todellisuudessa se on länsimaisen yhteiskunnan dystopia, utopian vastakohta, johon ei suin surminkaan haluaisi joutua. Moottoriteiden halkomaa erilaisten lähiöiden rykelmää on ylipäätään vaikea hahmottaa kaupungiksi. Omakotitalojen tilkut levittäytyvät mattona kattilamaisen suuren laakson pohjalle.

Enkelten kaupunki voisi olla todellinen kulttuurien sulatusuuni. Etniseltä taustaltaan se on kirjavampi kuin ehkä mikään muu maailman suurkaupunki. Todellisuudessa etnisten ryhmien ja yhteiskuntaluokkien rajat ovat terävät, joskus myös väkivaltaiset. Kukin lähiö pitää huolta vain omastaan.

Elinehdot ovat äärimmäisen eriarvoiset. Julkinen liikenne on mitätöntä. Kukaan ei osaa ennustaa tuskastuttavien ja vaarallistenkin ruuhkien ajankohtia. Ilman autoa olet yhteiskunnan ulkopuolella.

Veroja ei haluta maksaa, joten vanhemmat maksavat suoraan osan opettajien palkoista – siellä missä heillä on varaa. Hyväosaisten kouluissa esikouluissa lapset pakotetaan oppimaan lukemaan jo viisivuotiaina. Huonoilla alueilla aikuistenkin lukutaidottomuus on yleistä.

Rikkaillakin alueilla yhteisöllisyys voi jäädä vähäiseksi. Kilpailu menestyksestä vie vanhempien ja lasten ajan ja voimat. Vanhempien on itse siirrettävä oma kulttuurinsa ja uskontonsa lapsilleen, koska koulussa niitä ei opeteta. Tehtävä on pakollinen. Ilman uskontoa ja omaa etnistä taustaa olet aikuisena juureton, vaikka sinulla olisikin koulutusta ja rahaa.

Erityisen kova on niiden naisten osa, jotka pyrkivät tasa-arvoon. Äitiysloma on kolme kuukautta ja sekin lähes palkatonta. Suomessa pilkataan toisinaan konsensusta ja yhteistä arvopohjaa sekä perätään lisää tuloeroja ja yhteiskuntaluokkia, jotka muka kannustaisivat ihmisiä. Los Angeles kertoo, mikä on lopputulos.