Los Angeles on tv-sarjojen ja elokuvien luoma haaveiden kaupunki. Todellisuudessa se on länsimaisen yhteiskunnan dystopia, utopian vastakohta, johon ei suin surminkaan haluaisi joutua. Moottoriteiden halkomaa erilaisten lähiöiden rykelmää on ylipäätään vaikea hahmottaa kaupungiksi. Omakotitalojen tilkut levittäytyvät mattona kattilamaisen suuren laakson pohjalle.
Enkelten kaupunki voisi olla todellinen kulttuurien sulatusuuni. Etniseltä taustaltaan se on kirjavampi kuin ehkä mikään muu maailman suurkaupunki. Todellisuudessa etnisten ryhmien ja yhteiskuntaluokkien rajat ovat terävät, joskus myös väkivaltaiset. Kukin lähiö pitää huolta vain omastaan.
Elinehdot ovat äärimmäisen eriarvoiset. Julkinen liikenne on mitätöntä. Kukaan ei osaa ennustaa tuskastuttavien ja vaarallistenkin ruuhkien ajankohtia. Ilman autoa olet yhteiskunnan ulkopuolella.
Veroja ei haluta maksaa, joten vanhemmat maksavat suoraan osan opettajien palkoista – siellä missä heillä on varaa. Hyväosaisten kouluissa esikouluissa lapset pakotetaan oppimaan lukemaan jo viisivuotiaina. Huonoilla alueilla aikuistenkin lukutaidottomuus on yleistä.
Rikkaillakin alueilla yhteisöllisyys voi jäädä vähäiseksi. Kilpailu menestyksestä vie vanhempien ja lasten ajan ja voimat. Vanhempien on itse siirrettävä oma kulttuurinsa ja uskontonsa lapsilleen, koska koulussa niitä ei opeteta. Tehtävä on pakollinen. Ilman uskontoa ja omaa etnistä taustaa olet aikuisena juureton, vaikka sinulla olisikin koulutusta ja rahaa.
Erityisen kova on niiden naisten osa, jotka pyrkivät tasa-arvoon. Äitiysloma on kolme kuukautta ja sekin lähes palkatonta. Suomessa pilkataan toisinaan konsensusta ja yhteistä arvopohjaa sekä perätään lisää tuloeroja ja yhteiskuntaluokkia, jotka muka kannustaisivat ihmisiä. Los Angeles kertoo, mikä on lopputulos.
Kiitos. Mielenkiintoinen juttu.
VastaaPoista